torstai 20. marraskuuta 2014

Aluemestikset ja synttäriasema

Marraskuun toisena viikonloppuna vietimme ensin lauantain seuran asemalla Tapiolassa ja sitten sunnnuntain aluekisoissa Töölössä. Aiempien vuosien tapaan olimme kaikki jollain tavalla töissä asemalla. Meitä näki mm turvatyynyillä, harkkamatolla, valmentajina ja ekassa blokissa myös Stella-maskottina.
Pitkän asemapäivän päätteeksi meillä oli bussikuljetus kisahallille, jossa koko seura harkkasi vielä illalla. Harkka sujui suhteellisen hyvin, muutamaa pientä nauhavirhettä lukuunottamatta. 

Stella asematapahtumassa
Aamulla saimme nukkua pitkään koska tapasimme vasta yhdeltätoista kisahallilla. Ehdimme kannustaa muita joukkueita ja tehdä meikit ennenkuin alkoikin jo kisalämppä. Itse suoritus sujui huomattavasti paremmin kuin Cailapissa, mutta siihen sisältyi kuitenkin muutama pienempi virhe ja yksi isompi solmu. Kaikkien iloksi pisteet nousivat lähes kolmella, mutta tällä suorituksella emme kuitenkaan yltäneet sijoitustavoitteeseemme.
Päällimmäisenä oli kuitenkin suorituksen jälkeen mielessä Even loukkaantuminen, joka aluksi näytti sen verran vakavalta että paikalle kutsuttiin ambulanssikin. Onneksi lopulta selvittiin säikähdyksellä :)




Kuitenkin seuraavan viikon aikana päätettiin että Eve sekä myös Cailapissa niskansa loukannut Tiia eivät kisaisi TUL:n kisoissa. Siksi meitä nähtiinkin siellä matolla vain viisi. Tullareista tulee postaus erikseen kunhan vain ehditään se tekemään. Nyt lähdemme hakemaan onnistuneita ja solmuttomia suorituksia treeneissä, ja toivottavasti koko seitsemän tytön kokoonpano saadaan matolle viikonloppuna Hyvinkäällä :)

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kilpa Cailap Cup

Blogin päivittely on marraskuun kisakiireissä jäänyt vähille, mutta täällä ollaan taas. Laitetaan kaikista kauden kisoista erikseen postaukset tällä viikolla. Ensimmäisenä palataan muutaman viikon takaisiin tunnelmiin Turkuun.

Lokakuun vikana viikonloppuna päästiin aloittamaan meidän ensimmäinen nauhakausi, kun Turussa järjestettiin perinteinen Cailap Cup, jossa tällä kertaa oli myös mukana kilpasarjat. :) Meidän kisaviikonloppu alkoi jo lauantaiaamuna, kun kokoonnuimme Evelle tekemään pukuja, joitten tekeminen jäi tällä(kin) kertaa aika viime tippaan. Illasta lähdimme vielä bussilla kohti Turkua, ja jatkoimme pukujen tekoa hotellilla. Saatiin onneksi kaikki salamat, reilu 800 strassia ja muutama "luomistyö" pukuun kiinni ja päästiin nukkumaan. :)
 

 
Aamulla oli aikainen herätys, kun harkkavuoro oli jo kahdeksan aikaan. Harkassa oli jonkin verran tutinaa ja siihen sisältyi muutama solmu, sekä pään kääntö, joka myöhemmin koitui Tiian kohtaloksi... Harkan jälkeen tehtiin nopeat korjaukset, laitettiin kisameikit naamaan ja alettiin valmistautua suoritukseen. 
 
 
 

Kupittaalla oli hyvin tilaa kokeilla sarjoja ja lähdettiinkin suoritukseen varmoin mielin. Johonkin se varmuus kuitenkin katosi matolle päästyämme, koska paniikki ja jännitys paistoi läpi, tasapainot horjuivat ja nauhat menivät ties kuinka monesti solmuun. Suoritus oli siis kaikinpuolin epäonnistunut ja pisteet olivatkin sen mukaiset... Päätettiin kuitenkin yhteistuumiin, että pohjalla on nyt käyty ja tästä oli suunta vain ylöspäin! :)


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syksyn kuulumisia

Pitkästä aikaa ehdittiin taas päivittelemään blogia. Paljon on tapahtunut viimeisen postauksen jälkeen, ja tässä tuleekin nyt kertaus meidän kesästä ja alkukaudesta. 
Kevätkauden viimeisissä harjoituksissa ennen juhannusta hyvästelimme haikein mielin Suvin. Muistoksi olimme tehneet hänelle kortin täynnä kuvia Suvin voimistelu-uran varrelta. Ennen kesälomaa ehdimme myös viettämään joukkueiltaa grillauksen merkeissä Suvilla. 


Kesälomaan mahtui paljon aurinkoa ja lämpöä sekä kesätreenejä, joista tässä muutamia kuvia. 






Elokuun alussa palasimme treenisalille takaisin ja vietimme kolmipäiväisen kotisalileirin jossa saimme kasattua syksyn ohjelman lähes kokonaan. Syksyn ohjelmassa riittää haastetta, mutta olemme erittäin innoissamme siitä. Jälleen kerran luvassa on jotain edelliskaudesta poikkeavaa ;)

Koko syksyn treeniporukka kasassa


Vietimme myös joukkue-iltaa Katri-valkun luona. Iltaan mahtui paljon hyvää ruokaa, ampiaisia sekä Oona-valkun ihanan vauvan ihastelua :)





Elokuussa meille ja seitsemälle kaverillemme tarjoutui mahdollisuus päästä töihin Cheekin keikalle jossa toimimmekin lipuntarkastajina. Pääsimme myös itse seuraamaan keikkaa, joka oli upea. <3

D-portin lipuntarkastajat valmiina :D

Cheek <3

Syyskuussa olemme kasvattaneet peruskuntoa ja hioneet ahkerasti ohjelmaa. Joukkueemme neljällä abilla on onneksi jo takana syksyn kirjoitusurakka, joten nyt voimme keskittyä täysillä lokakuun lopussa häämöttävään kauden avaukseen Kilpa Cupissa Turussa. Ensimmäinen esiintyminen on kuitenkin jo 12.10 seuramme kisakatselmuksessa Tapiolan urheiluhallilla. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa katsomaan! :) 
Tsemppiä kaikille syksyn kisakauteen!