torstai 20. marraskuuta 2014

Aluemestikset ja synttäriasema

Marraskuun toisena viikonloppuna vietimme ensin lauantain seuran asemalla Tapiolassa ja sitten sunnnuntain aluekisoissa Töölössä. Aiempien vuosien tapaan olimme kaikki jollain tavalla töissä asemalla. Meitä näki mm turvatyynyillä, harkkamatolla, valmentajina ja ekassa blokissa myös Stella-maskottina.
Pitkän asemapäivän päätteeksi meillä oli bussikuljetus kisahallille, jossa koko seura harkkasi vielä illalla. Harkka sujui suhteellisen hyvin, muutamaa pientä nauhavirhettä lukuunottamatta. 

Stella asematapahtumassa
Aamulla saimme nukkua pitkään koska tapasimme vasta yhdeltätoista kisahallilla. Ehdimme kannustaa muita joukkueita ja tehdä meikit ennenkuin alkoikin jo kisalämppä. Itse suoritus sujui huomattavasti paremmin kuin Cailapissa, mutta siihen sisältyi kuitenkin muutama pienempi virhe ja yksi isompi solmu. Kaikkien iloksi pisteet nousivat lähes kolmella, mutta tällä suorituksella emme kuitenkaan yltäneet sijoitustavoitteeseemme.
Päällimmäisenä oli kuitenkin suorituksen jälkeen mielessä Even loukkaantuminen, joka aluksi näytti sen verran vakavalta että paikalle kutsuttiin ambulanssikin. Onneksi lopulta selvittiin säikähdyksellä :)




Kuitenkin seuraavan viikon aikana päätettiin että Eve sekä myös Cailapissa niskansa loukannut Tiia eivät kisaisi TUL:n kisoissa. Siksi meitä nähtiinkin siellä matolla vain viisi. Tullareista tulee postaus erikseen kunhan vain ehditään se tekemään. Nyt lähdemme hakemaan onnistuneita ja solmuttomia suorituksia treeneissä, ja toivottavasti koko seitsemän tytön kokoonpano saadaan matolle viikonloppuna Hyvinkäällä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti