Aamun harkkasuoritus meni hyvin. Suoritus oli varma ja oltiin erityisen tyytyväisiä siihen, ettei se ollut "laama". Hyvällä fiiliksellä lähdettiin valmistautumaan suoritukseen. Välillä käytiin marssimassa ja haukkaamassa happea ja sitten olikin aika aloittaa kisalämppä barbra streisandin tahtiin. Ennen suoritusta harkkamatolla fiilis oli varma ja kaikki odotti innolla pääsyä matolle.
Kuva alexan blogista. |
Suoritus oli myöskin hyvä, mutta ei yltänyt ihan aamuharkan tasolle. Tasapainot pysyivät ja ilmettä löytyi, silti mukaan mahtui mm. yksi kaatuminen ja muita pieniä virheitä. Suorituksen jälkeen olimme aika tyytyväisiä ja jäimme innolla odottamaan pisteitä. Pisteemme tippuivat jonkin verran viimekisoista, mutta olimme silti ihan tyytyväisiä. Kokonaiskilpailussa ne oikeuttivat meille viidennen sijan. Onnea mitalisteille!
Sunnuntain harkassa teimme ohjelmaan jonkin verran muutoksia ensi viikonlopun sm-kisoja varten. Huomenna on vielä yhdet treenit, ja perjantaina on aika suunnata kohti Jyväskylää ja kauden pääkisoja! (ei kisakausi tosin vielä tähän pääty :))
Upeista kuvista suuret kiitokset Alexalle sekä Petri Vilhuselle (KLIKKAA TEKSTIÄ :))
Teillä on ihana ohjelma ja puvut! :)
VastaaPoistaOnko muuten Tapiolassa voimistelu kallista? Paljonko teillä maksaa esim yksi kausi?